Koiran juoksuhousut pitävät kodin puhtaana

Koiran juoksuhousut pitävät kodin puhtaana
5 (100%) 1 vote

Juoksujen alkaessa oma kiltti koirasi muuttuu: komennot ja käskyt kaikuvat kuuroille korville, lenkeillä kirsu on koko ajan kiinni maassa ja merkkailun määrä moninkertaistuu. Juoksujen aikana moni asia koiran toiminnassa muuttuu ja yksi konkreettisimmista on tiputtelu. Mikäli koirallasi ei ole juoksuhousut jalassa, eivät sohvat, matot tai lattiat ole turvassa punaisilta tahroilta.

Juoksuhousut eivät ole pakolliset kaikille koirille

Kaikki koirat eivät tarvitse juoksuhousuja. Joillain koirilla juoksujen aikainen tiputtelu on hyvin vähäistä. On myös mahdollista, että koira siivoaa itse omat tiputtelunsa. Jos koira on vielä niin hyvin koulutettu, ettei se edes juoksujen villitsemänä hyppää sohvalle tai sängylle, niin tiputtelun ongelmat jäävät vähäisiksi. Käytännössä riittää, kun matot rullaa syrjään ja pesee lattiat juoksujen jälkeen.  Tilanne ei kuitenkaan ole aina näin ruusuinen ja juoksuhousut tulevat monessa kodissa todelliseen tarpeeseen.

VerkkokauppaArvosteluOstoksille
Eläintarvikekauppa LogoLuotettava suomalainen lemmikkiliike.Siirry sivustolle
Zoo Plus LogoSuuri kansainvälinen lemmikkiliike, jossa halvat hinnat.Siirry sivustolle
Zoo Plus LogoKotimainen verkkokauppa, jossa suuri valikoima ja edulliset hinnat.Siirry sivustolle

Näin koiran juoksuhousut toimivat

Juoksuhousut on aika kaivaa kaapista, kun selvät merkit juoksujen alkamisesta ovat jo ilmoilla. Tiputtelu eli koiran värillinen vuoto eli ala heti juoksujen alkaessa, mutta parempi aloittaa housujen käyttö ennen ensimmäistä tahraa matossa.

Juoksuhousut voi omalle koiralle joko tehdä itse tai tilata edulliseen hintaan netistä. Verkkokaupoissa juoksuhousuja myydään kympillä tai kahdella, joten hinnassa ei juuri säästämään pysty, mikäli ne tekee itse. Juoksuhousujen kanssa käytetään juoksusuojia, jotka toimivat kuin naisten terveyssiteet.

Vaikka juoksusuojat imevätkin suurimman osan juoksuvuodosta, on juoksuhousuja syytä pestä muutaman päivän välein. Tämän takia kannattaa samalla kertaa tilata parit kolmet juoksuhousut kerralla.

Pukeminen saattaa olla yhtä tuskaa

Kaikki koirat eivät innolla ota vastaan uusia housujaan. Juoksuhousujen pukeminen saattaa olla todella ongelmallista – joku voisi sanoa, että jopa mahdotonta. Eivätkä kaikki ongelmat ole ohi vielä siinäkään vaiheessa, kun housut on saatu nartun jalkaan. Narttu voi alkaa hillittömästi nuolla housuja ja ahdistua entisestään. Tai sitten narttu voi repiä housut riekaleiksi.

Housujen pitäminen ei ole koiralle normaali tai helppo juttu, vaan vaatii totuttelua ja uuden oppimista. Juoksujen aikana koiran stressitasot ovat huipussaan, eikä tilanne todellakaan ole otollinen uuden oppimiselle. Tämän takia olisikin järkevää totuttaa koira juoksuhousujen käyttöön jo reilusti ennen juoksujen alkamista. Kun housujen käyttö on nartulle jo entuudestaan tuttua hommaa, myös juoksuaikana pukeminen käy helpommin. Älä siis jätä housujen tilaamista viime tippaan.

Juoksuhousut rauhoittavat narttua ja vähentävät stressiä

Juoksuhousut auttavat tiputtelun lisäksi myös koiran stressiin. Juoksujen aikana koiran mielenkiinto tuntuu välillä olevan koko ajan omassa jalkovälissä. Tämä näkyy nartuilla esimerkiksi siinä, että ne lutkuttavat jalkoväliään pitkiäkin aikoja. Jalkoväliin keskittyminen voi koiralle olla todellinen noidankehä, joka saa koiran ahdistumaan entistäkin enemmän.

Juoksuhousujen käyttäminen saattaa rauhoittaa koiraa, mikäli jalkovälin nuoleminen vähenee tai loppuu kokonaan. Kun koiran mielenkiinto jalkoväliään kohtaan vähenee, saattaa juoksujen aikaiset mielialaheittelyt vähentyä.

Tee se itse koiran juoksuhousut

Juoksuhousut voi omalle karvaturrille tehdä myös itse. Jos sinulla on jäänyt hieman kangasta yli jostain muusta projektista, saat pienellä vaivalla tehtyä juuri sinun koirallesi sopivat juoksupöksyt. Netti on täynnä erinomaisia ohjeita sopiviin leikkauksiin yms.

Yksi kekseliäs vaihtoehto on käyttää koiralla vauvan vaippaa juoksujen aikana. Muistat vaan leikata hännälle oman reiän vaippaan ja koirallasi on pehmeät ja mukavat juoksuhousut.

Itse tehdyt juoksuhousut ovat erinomainen vaihtoehto niille, jotka osaavat ja jaksavat askarrella. Vaivan näkeminen ja oman koiran erityinen huomioiminen on ihanaa, mutta kaikilla ei vain osaaminen ja aika siihen riitä.

Verkkokaupoissa myytävät juoksuhousut saa koiralle useimmiten reilusti alle 20 eurolla, joten hinta tuskin on peruste niiden hankkimatta jättämiselle. Useimmiten netistä ostettavat ammattilaisten suunnitteleman koirien vaatteet ovat myös laadukkaammista materiaaleista ja istuvat koirallasi paremmin, joten todennäköisesti myös koirasi on tyytyväisempi kun päällä on asianmukainen laatutuote.